SB-Kerhot

Kaudella 2017-2018 Vihdin Salisudet järjestävät salibandykerhotoimintaa vuosina 2006-2008 sekä 2011-2013 syntyneille tytöille ja pojille. Toimintaa laajennetaan mahdollisuuksien mukaan kauden edetessä.

Pelipaikkoja on tarjolla myös sarjapelitoimintaan osallistuvissa VSS-joukkueissa. Seurassa toimii juniorijoukkueita vuonna 2010 ja aiemmin syntyneiden ikäluokissa (G-junioreista ylöspäin).
OHJEITA KERHOTOIMINTAAN OSALLISTUMISESTA
  • Osallistujia pyydetään saapumaan paikalle ajoissa, viimeistään 15 minuuttia ennen vuoron alkamista. Näin kaukalo ehditään koota ennen harjoitusten alkamista. Tässä myös osallistujien vanhempien apu on tärkeää ja toivottavaa - kaukalon käsittely sujuu nopeammin porukalla.

  • Suojalasit ovat SB-Kerhoissa pakollinen varuste.

  • Sisäpelikengät ovat pelaajan tärkeimpiä varusteita. Salibandyyn soveltuvat kiertojäykät kengät. Junioripelaajille ei suositella pitkävartisia kenkiä.

  • Mailan pituuden tulisi ulottua lattiasta navan ja rintalastan välille saakka. Hyvä mitta on, jos maila ulottuu oman nyrkin verran navan yläpuolelle. Liian pitkällä mailalla on vaikea pelata. Mailan tulisi olla myös taipuisa (yli 30 mm, jopa 34 tai 36). Monista marketeista saa muutamalla kympillä hyviä perusmailoja.

  • Juomapullo on hyvä täyttää vedellä jo kotona.

SB-KERHO 2006-2008 syntyneille tytöille ja pojille

Harjoitusaika
Torstai klo 17-18 Pappilanpellon koululla 

Yhteystiedot
Jukka Kosonen
Puh. 044 543 5887

SB-KERHO 2011-2013 syntyneille tytöille ja pojille

Harjoitusaika:
Pappilanpellon koululla sunnuntaisin klo 15-16.

Yhteyshenkilö: